Sohvilan blogi


Julkaistu , julkaisija

10 ideaa vauvalahjaksi

Onko perheeseen, lähipiiriin, ystävälle tai tuttavalle syntynyt tai syntymässä vauva ja haluaisit muistaa pienokaista ja perhettä jollain tavalla? Pohdit kuitenkin, että mitä ihmettä sitä hankkisi lahjaksi vauvaperheeseen?

sohvila_lahjapakkaus_tuotekuva

 

Usein perhe on hankkinut jo suurimmat vauvahankinnat itse etukäteen, mutta olisi kuitenkin kiva hankkia jotain tarpeellista vauva-arkeen. Joskus on myös mukava hankkia jotain sellaista, mitä perhe ei ehkä itse tulisi hankkineeksi, mikä on ns. arjen luksusta pikkulapsiperhearjen keskellä.

 

Olemme koonneet verkkokauppaan myös valmiita vauvalahjoja, joissa on tuotteiden lisäksi valmiina kaunis lahjapaketointi. Pääset kurkkaamaan vauvalahjamme tästä. Voit myös koota koko verkkokaupan valikoimasta haluamasi tuotteet ja valita erillisen lahjapaketoinnin, jolloin kokoamme ja paketoimme lahjan puolestasi. Voimme myös lähettää lahjan puolestasi suoraan lahjansaajalle tervehdyksien kera. Korttivalikoimamme löydät täältä. Tervehdystekstin voit kirjoittaa ostoskorin lisätietokenttään ja erillisen toimitusosoitteen voi ilmoittaa tilausvaiheessa.

sohvila_lahjaidea_bloomers_bonnet_ja_polvisukat_rusetilla sohvila_lahjaidea_condorin_pitsipolvisukat_rusetilla sohvila_lahjaidea_mylo_lusikat_vihrea_ja_pillimuki

Kokosimme tähän meidän vauvalahjavinkkejä, toivottavasti löydät niistä juuri sinulle sopivan idean.

 

1. Vaippoja. Kuulostaa todella tylsältä lahjalta, mutta vaipat tulevat taatusti tarpeeseen. Vaipoista voi myös koota hauskan ja näyttävän vaippakakun ja lisätä siihen vaippojen lisäksi kaikenlaista muuta kaunista ja käytännöllistä, kuten vaikka harsoja.

2. Käytännölliset tuotesetit. Kaikki vauvat eivät tunnetusti tutteja käytä, mutta voi varmistaa vauvan vanhemmilta josko heidän vauvansa tutin huolii. Esimerkiksi Bibsin tuttipaketti ja siihen yhdistetty kaunis tuttinauha on mukava vauvalahja. Myös erilaiset vauvanpurulelut, harsot ja vauvalelut ovat mukavia. Täältä löydät Sohvilan valikoiman valmiit vauvalahjapaketit.

3. Harsot. Harsoja tarvitaan vauva- ja lapsiperheessä aina. Perinteisesti niitä on käytetty puklurätteinä, mutta harsoja voi käyttää moneen muuhunkin tarkoitukseen. Nykyään valikoimassa on niin kauniita harsoja, että niitä voi vauvavuoden jälkeen jatkokäyttää moneen muuhunkin tarkoitukseen. Sohvilan harsovalikoiman löydät täältä.

4. Valokuvaus. Vastasyntyneen vauvan ensihetket ovat kallisarvoisia ja ajan nopean juoksun tajuaa vasta, kun ne hetket on ohi. Onkin ihana tapa muistaa vauvaperhettä ostamalla lahjakortti esimerkiksi newborn kuvaukseen. Usein valokuvauksessa kuvataan koko perhe ja siitä jää ihanat muistot ajasta, kun vauva on ollut pieni. Esimerkiksi Katariina Vainio photography ottaa Varsinais-Suomessa upeita newborn-kuvia.

5. Aineeton lahjakortti. Mikä olisi ihanampi tapa muistaa uutta vauvaperhettä, kuin tarjota omaa aikaansa lahjaksi? Se voi olla siivouslahjakortti, jossa tarjoudut auttamaan siivouksessa tai vaikka lastenhoitolahjakortti, jolla mahdollistaa tuoreille vanhemmille omaa, kahdenkeskistä aikaa hektisen vauva-arjen keskellä. Toisaalta lahjakortti voi olla osoitettu vain äidille tai lapselle, kun lapsi on jo vähän isompi: kahden keskistä aikaa lapsen kanssa jotain kivaa puuhaten.

6. Vauvakirja. Kauniiseen vauvakirjaan on mukava koota muistoja vauvavuodesta ja uudesta arjesta pienokaisen kanssa, koota miten vauva on kasvanut ja kirjata ylös ensimmäisen hampaan ilmestymisen ja ensimmäiset sana. Esimerkiksi tämä ihana Linnolahti Photographyn Suoloinen tarina sinusta- vauvakirja on aivan valloittava.

7. Tulevaa ajatellen esimerkiksi ruokailuun liittyviä tarvikkeita on kiva ostaa jo valmiiksi. Vaikka ruokailutarvikkeet eivät olekaan ihan heti ajankohtaisia vauvan syntymän jälkeen, on mukava jos perheellä on niitä jo valmiina kun ensimaistelut alkaa. Sohvilan valikoimasta löydät suomalaisen Mylon silikonisia ruokalappuja, astioita sekä lusikoita pienen ruokailijan ensimmäisiin ruokailuhetkiin. Meidän valikoiman löydät täältä

8. Vaatteita ja etenkin isompaa kokoa. Vaatteita vauvat saavat usein lahjaksi, mutta mitä jos muistaisitkin vauvaa esimerkiksi laadukkaalla merinovillaisella setillä? Vauvalle merinovilla on ihana materiaali vuodenajasta riippumatta, vaikka usein merinovilla mielletäänkin talviseksi materiaaliksi. Ohut merinovilla on mukava myös lämpimämmällä säällä kuin talvipakkasella ja luontaisista ominaisuuksistaan johtuen ei ole kuitenkaan hiostava. Sohvilan valikoimasta saat kauniin merinovillaisen setin vauvalle, kauniiseen lahjarasiaan valmiiksi pakattuna. Tutustu merinovillaiseen vauvan settiin tästä.

9. Kirjat. Mikä sen ihanampi lahja kuin hankkia vauvalle hänen ensimmäinen satukirjansa. Vanhat lastenkirjallisuuden klassikot ovat aina varma valinta, mutta myös suomalaisten lastenkirjailijoiden uutuuskirjat ovat taatusti nappivalinta iltasatuhetkiin. Myös paksut, vauvoille suunnatut kuva- ja tunnustelukirjat ovat kivoja lahjaideoita.

10. Tossut. Ihanat puputossut nimiäis- tai kastelahjaksi on kaunis vauvalahja, jotka vanhemmat usein säästävät muistojen laatikkoon. Kun ostat tossut vähän isommassa koossa, ne toimivat kerhotossuina tai päiväkotitossuina päiväkotitaipaleen alkaessa. Sohvilan valikoimasta löydät ihania Mannankylässä-puputossuja sekä neulottuja huopatossuja, tutustu niihin tästä.

 

Bonus:

Oletko itse kätevä käsistäsi? Nykypäivänä vanhemmat osaavat arvostaa kaikkea itsetehtyä, etenkin neulottuja lämpimiä tuotteita mutta myös itse ommeltuja, uniikkeja tuotteita. Jos itsellä ei puikot pysy kädessä tai ompelukoneen on käynnistänyt viimeksi alakoulun käsityötunneilla, voi nykyään myös netistä ostaa taitavan kädentaitajan tuotteita. Sohvilan valikoimasta löydät myös käsintehtyjä tuotteita: käsin neulotut ja huovutetut vauvan Huurre-tossut tai käsin neulotun Nooa-pipon muhkealla, käsintehdyllä tekoturkistupsulla.

sohvila_merinovillasetti_vaaleanpunainen sohvila_vauvan_huurre_huopatossut_vaaleanharmaa sohvila_vauvalahja_purulelu_ja_harso_1080x1080

 

 

Lue koko viesti
Lisätietoja:: lahja, vauva, vauvalahja